OIKEUSAPU

MITÄ OIKEUSAPU TARKOITTAA JA MITÄ SIIHEN KUULUU ?

Julkisen oikeusavun määritelmä on mielestäni parhaiten kiteytetty asianajajaliiton kotisivuilla eli "ellei oikeudellista apua tarvitsevalla ole oikeusturvavakuutusta tai "muuta mahdollisuutta itse maksaa tarvitsemaansa oikeudellista apua, se voidaan kustantaa joko osaksi tai kokonaan valtion varoin".

Oikeushallinnon asiointipalvelusivuilta voi helposti tehdä oikeusavun koelaskelman, joka suuntaa-antavasti laskee mahdollisen oikeusavun. Painotan, että laskuri on vain suuntaa-antava, koska käyttövaralaskelma tehdään vielä oikeusavusta päätettäessä. Tämä on erinomainen lisä oikeusturvaan, koska se lisää ihmisten tietoisuutta mahdollisuuteen oikeusapuun ja mitkä asiat siihen vaikuttavat.

Mitä oikeusavulla saa ?

Oikeudenkäyntiasioihin, kuten kanteen nostamiseen avustajan tai rikoksesta syytetyn puolustajaksi, kannattaa palkata asiantuntija eli asianajaja, lupalakimies tai oikeusaputoimiston julkinen oikeusavustaja. Asiakas voi valita, haluaako hän oikeudenkäynnissä avustajakseen valtion oikeusaputoimistossa työskentelevän julkisen oikeusavustajan vai asianajajan tai muun lakimiehen, jolla on lupa toimia oikeudenkäyntiavustajana eli lupalakimiehen.

Jos henkilölle myönnetään oikeusapua, valtio maksaa oikeudenkäyntiavustajan palkkion joko kokonaan tai osittain, oikeusavun saajan käyttövaroista riippuen eli kyseessä on tuloihin ja varallisuuteen liittyvä taloudellinen apu. Avustajan toimenpiteet korvataan enintään 80 tunnilta. Tuomioistuin voi kuitenkin erityistilanteissa antaa luvan tämän rajan ylittämiseen. Lisäksi oikeusavun saaja vapautuu esimerkiksi oikeudenkäyntimaksuista.

Oikeusavusta ei makseta vastapuolen oikeudenkäyntikuluja siinä tapauksessa, että oikeusapua saanut häviää jutun.

Muut asiat

"Oikeusapua voidaan antaa myös asioissa, joita ei viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Apua voi tarvita jonkin asiakirjan laadinnassa, esimerkiksi perukirjan tai ositussopimuksen tekemisessä. Jossakin oikeudellisessa ongelmassa tarvitaan vain lakimiehen neuvoja. Näissä asioissa oikeusapua antavat julkiset oikeusavustajat. Oikeusavun saaja ei siis voi valita yksityistä avustajaa näissä asioissa .

Muissa kuin tuomioistuimessa käsiteltävissä asioissa oikeusapua voi saada korvauksetta tai omavastuuosuutta vastaan enintään 80 tunnilta asiaa kohti. Lisäksi oikeusavun saaja vapautuu viranomaisten asiakirjamaksuista sekä mahdollisista tulkkaus- ja käännöskuluista."http://www.oikeus.fi/fi/index/esitteet/oikeusapu/mitaoikeusapuunkuuluu.html

Mielestäni tämän voisi muuttaa siten, että myös näissä asioissa asiakas voisi kääntyä yksityisen oikeusavustajan puoleen, koska edellytykseksi voisi olla myös, että avustajan täytyy olla asianajaja tai lupalautakunnalta luvan saanut juristi eli lupalakimies. Tämä vähentäisi Oikeusaputoimistojen työmäärää.

Asianajaja. lakimies, yleinen oikeusavustaja vai juristi apuun?

Suomessa saa nykyään vain asianajajat, yleiset oikeusavustajat sekä lupalakimiehet esiintyä tuomioistuimissa. Hakemusasiossa voi käyttää myös muita lakimiehiä apuna tuomioistuimessa. Valtavan paljon muita asioita voivat muutkin lakimiehet tehdä eli kaiken muun kuten sopimuksia (avioehto, lapsiin liittyvät sopimukset, kauppakirjat, testamentit), perukirjoituksia, avustaa muissa viramomaistapaamisissa tai vastaavissa, ylipäänsä antaa juridista neuvontaa ja apua sekä tietysti suositella muita kollegoitaan. Suomessa koulutetaan Oikeustieteellisissä tiedekunnissa lakimiehiä ainakin Helsingissä, Turussa ja Rovaniemellä ja maisteritason tutkinto antaa tarvittavat tiedot ja taidot lakimiehille Suomessa. Asianajajat ovat asianajajaliiton alaisia lakimiehiä. Yleiset oikeusavustajat ovat Valtion oikeusaputoimiston lakimiehiä ja lupalakimiehet lupalautakunnalta luvan saaneita lakimiehiä. Juristi on mielestäni myös sopivan neutraali nimitys lakimiehelle.

Itse en ole lupaa hakenut, koska en toimi aktiivisesti oikeudenkäyntiavustajana tällä hetkellä.

YLIVELKAISUUS

APUA LAKIMUUTOKSILLA YLIVELKAANTUNEILLE YKSITYISILLE IHMISILLE SEKÄ PIENILLE YRITTÄJILLE

 

Suomessa on tehty muutamia lakimuutoksia, josta voi olla suurikin apu ylivelkaantuneille yksityisille ihmisille ja pienille yrittäjille, joiden yritystoiminta perustuu vain itsensä elättämiseen kuten toiminimi, nämä eivät siis koske yrityksiä vaikka kyseessä olisikin "pieni" yritys. Yrityksen tulee hakeutua yrityssaneeraukseen ylivelkaisuustilanteissa.

Ylivelkaantuminen on nykyisin pääosin seurausta kulutusluotoista, pikalainoista ja maksamattomista laskuista. Ennen ylivelkaantuminen johtui enemmän pääasiassa yritys-, takaus- tai asuntoveloista ja mielestäni suuri "helpotus" 90-luvun laman aikana ylivelkaantuneille, kun veloille tulee vihdoin velan lopullinen vanhentumisaika, joka lasketaan velan erääntymisestä.

 

Yksityishenkilön velkajärjestely

Kunnallinen talous- ja velkaneuvonta

Yksityishenkilön velkajärjestely on Suomessa yksi tapa ylivelkaisen henkilön taloudellisen tilanteen korjaamiseen, mutta suosittelen kartoittamaan ensin myös muita mahdollisuuksia, jossa voi auttaa myös kunnallinen talous- ja velkaneuvonta. Velkajärjestelyssä on laissa vaadittavat edellytykset täytyttävä ja prosessi on "raskaampi". Joka tapauksessa velallisen taloudellisen tilanteen selvittämisen tulee tapahtua jo ennen velkajärjestelyhakemuksen tekemistä oikeudelle, jossa talous- ja velkaneuvonta osaa auttaa parhaiten. Uudistuksen myötä  kunnallinen talous- ja velkaneuvonta avustaa myös yksityisiä elinkeinonharjoittajia heidän elinkeinotoimintaan liittyvien velkojensa järjestelyssä.

 

 Työttömien pääsyä velkajärjestelyyn on myös helpotettu lyhyemmän työttömyysajan vaatimuksella (kahden vuoden sijaan puolitoista vuotta) ja nuorten mahdollisuuksia on parannettu velkajärjestelyyn pääsyllä, että otetaan huomioon ikä sekä myös luotonantajan menettely. Luotonantajan vastuullisuutta lisätään velvollisuutena  kartoittaa velallisen maksukykyä  luottoa myöntäessä. Tämä on mielestäni todella tarpeellinen uudistus.

 

Saatavien eli "velkojen" perinnän siirtäminen ulosottoon

 

Ylivelkaantuminen ei ole myöskään yhteiskunnan etu vaikka se koskettaakin eniten ylivelkaantuneita itseään ja rajoittaa elämää useillakin elämän osa-alueilla. Pienituloisten mahdollisuudet ovat rajoittuneemmat selviytyä ylivelkaisuudesta ja mielestäni on hyvä uudistus, että Suomessa on nykyään mahdollista saada velkojen perintä keskitettyä ulosoton perittäväksi.  

 

Laissa saatavien perinnästä (22.4.1999/513 ) 4 c §:n mukaan velallisella on oikeus pyytää kirjallisesti kuluttajasaatavan perinnän keskeyttämistä. Yksityisten perintäyritysten perintäkulut ovat varmasti tuttuja useille ylivelkaisille eli samaa velkaa eli saatavaa on saattanut periä useampikin yksityinen perintäyritys sekä lisäksi ulosotto  ja jokainen on lisännyt perittävän saatavan lisäksi omat perintäkulunsa. Kun taloudellinen tilanne on sellainen, ettei velallisella ole varaa maksaa edes saatavaa, on perittävä saatava saattanut perintäkuluineen nousta hyvinkin suureksi. Myös saatavien perinnän keskittäminen ulosottoon saattaa myös selkeyttää velallisenkin kannalta velkojen kokonaistilannetta. Tämä kirjallinen pyyntö on tehtävä jokaiseen perintäyritykseen erikseen ja ainakin osa niistä myös ilmoittaa asiasta ja menettelytavoista myös perintäkirjeissään tarkemmin.

 

Ylivelkaantunut pienyrittäjä

 

Ylivelkaantuneella pienyrittäjällä  on ollut mahdollisuus päästä yksityishenkilöille tarkoitettuun velkajärjestelyyn tämän vuoden alusta,  jos yritystoiminta on melko pienimuotoista ja perustuu pääasiassa yrittäjän omaan työpanokseen. Velkajärjestelyn edellytyksenä on, että yrittäjä pystyy maksamaan velkojaan ainakin vähän ja että, elinkeinotoiminta on riittävän kannattavaa. Tämä on mielestäni hyvä lakimuutos, koska Suomessakin täytyy löytyä tarpeeksi "joustoa" yksityisen ihmisen mahdollisuuteen työllistää itse itsensä nykyisessä taloustilanteessa. Ihmiset eivät uskalla ottaa itsensä työllistämisen riskejä ellei ole minkäänlaista varmuutta selviytyä mahdollisessa huonommassa taloudellisessa tilanteessa. Toivottavasti tämä myös kannustaa ihmisiä enemmän pyrkiä selvittämään velkatilannettaan ja mahdollisesti myös kasvattaa omaa maksuvaraansa.

Suosittelen ylivelkaantuneita hakemaan apua ja selvittämään omia mahdollisuuksiaan selvitä tilanteesta.



 

AVIOERO JA OSITUS

OMAISUUDEN OSITUS AVIOEROSSA

Heti aluksi pyydän anteeksi kaveriltani, kun heti kysyessäsi neuvoa minulta, tein aiheesta blogikirjoituksen. Tuli vain mieleen, että tämä aihe on varmasti tärkeä ja yllättävän (siis minua yllättää) vaikeaselkoinen terminologialtaan. Itselleni nämä asiat ovat selkeät, mutta koen ettei tätä ole helppo juristinkaan selittää ihmisille "selkokielellä".

Avioliittolain neljännen osan ensimmäisen luvun mukaan:

 "Kun avioeroa koskeva asia on vireillä taikka kun avioliitto on purkautunut, omaisuuden ‹ositus› on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii." 

Yleensä ositus tehdään sopimuksena tai ainakin tähän pyritään, koska se o edullisinta taloudellisesti. Ositussopimus on nimensä mukaan sopimus ja luonnollisesti on kaikille helpompaa ja edullisempaakin tehdä ositus (sovinnossa) sopimuksena. Miksi se sitten pitää tehdä?

Velkojia ja verottajaa tietysti kiinnostaa, et miten omaisuuksia jaetaan. Osituksen jälkeen on molempien omaisuudet "eroteltu" ja yhteiset velvoitteet päätetty tai sovittu. Ositussopimus koskee vain aviopuolisoiden omaisuutta, ei lasten asioita (toki lasten asioista sopiminenkin kuuluu avioeroon, mutta en tästä aiheesta tässä kirjoita). Ositusta voi hakea tietysti myös tuomioistuimeltakin ja joudutaankin hakemaan riitaisissa asioissa. Ositus voidaan tehdä JO kun hakee avioeroa tuomioistuimelta.

 

Suosittelen lämpimästi asiantuntijan eli juristin käyttämistä osituksessa. Oikeusaputoimistot antavat apua ja neuvoa myös tässä asiassa. Pienituloiset sekä keskituloiset voivat saada edullista oikeusapua oikeusaputoimistoista, yksityisiltä asianajajalta sekä lupalakimiehiltä.

Avio-oikeus

Avioliittolain toisessa luvussa 34 §:ssä ja 35 §:ssä on avio-oikeudesta ja omaisuuden omistuksesta. Tämä tuntuu olevan se kaikkein eniten kysymystä, hämmennystä ja epätietoisuutta herättävä asia, että mikä tämä avio-oikeus on ? Jokainen omistaa omaisuutensa ennen avioliittoa, avioliiton aikana ja sen jälkeen (Kirjallisella avioehtosopimuksella voidaan estää puolison avio-oikeus omaan omaisuuteen).

Avio-oikeudessahan lyhykäisyydessään ei ole kyse siitä, että vähemmän omistava puoliso voi itselleen vaatia toisen omaisuutta tai jotain yksittäistä osaa toisen omaisuudesta. Vaan kyse on avioliittolain 35 §:n mukaisesti oikeus puoleen omaisuuden säästöstä. Osituksessa on tarkoitus selvittää ja erotella puolisoiden varat ja velat ja kyse on niiden jälkeen jäävästä (mahdollisesta) säästöstä lyhykäisesti ja yksinkertaistaen. Tosin laista ilmenee tarkemmin mitä tulee ottaa huomioon ja miten. Aina kun on kyse laista on aina yleensä myös poikkeuksia (jotka ilmenee laista) Eikä pelkkä säästö vielä kerro, että paljonko mahdollinen tasinko tulisi olemaan  jos, toinen puoliso joutuukin maksamaan toiselle.

Myös velat ovat henkilökohtaisia ennen avioliittoa, sen aikana ja sen jälkeen. Luonnollisesti yhteinen omaisuus ja  yhteiset velat ovat yhteisiä ja nekin erotellaan ja jaetaan osituksessa. Kyse on siis, että selvitetään kaikki omaisuus ja velat sekä sovitaan miten ne jaetaan puolisoiden kesken ja tuleeko tasinko kyseeseen eli joutuuko toinen puolisoista maksamaan toiselle tasinkoa

Puolison konkurssi

Ihan kiinnostava on avioliittolain toisen osan toisen luvun 35 §:n 4. momentti: 

"Jos puolison omaisuus on luovutettu konkurssiin, toinen puoliso voi poistaa kummankin puolison avio-oikeuden ilmoittamalla siitä maistraatille vuoden kuluessa konkurssin alkamisesta siten kuin maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetussa laissa (57/2005) säädetään. (4.2.2005/58)" eli ihan huomionarvoinen asia tämäkin vaikka avioero ei olisikaan ajankohtainen tai edes suunnitelmissa.

Sopimusositus

Kyseessä on sopimus, jonka puolisot voivat tehdä vaikka oikeusaputoimistossa, yksityisellä asianajajalla tai lupalakimiehen luona ja kyseessä on ehdottomasti sopimus eli osapuolet itse sopivat miten mahdollisesti jakavat omaisuutensa ja suosittelen, että tässä tilanteessa myös molemmat osapuolet kertovat oman näkemyksensä asioista, koska kysehän on kahden ihmisen välisen sopimuksen tekemisestä sekä vahvistamisesta asiantuntijan avulla.

Muistuttaisin vielä, että perityssä ja lahjoitetussa omaisuudessa on omat rajoitteensa sekä lämpimästi suosittelen, että lahjakirjoihin ja testamentteihin lisättäisiin aina maininta "ei ole avio-oikeuden alaista omaisuutta", koska tämä selkeyttää mahdollisia tulevia riitoja perinnöksisaajan ja mahdollisten olemassa olevien aviopuolisoiden tai tulevien aviopuolisoiden mahdollisessa avioerotilanteissa eli tällä voi myös perinnöksijättäjä vaikuttaa asiaan miten omaisuutta kohdellaan mahdollisessa avioerotilanteessa.

Laittakaa kysymyksiä tulemaan.

MIKSI KOIRA ON ESINE?

MIKSI KOIRA ON ESINE?

Omistan itsekin kaksi koiraa ja ymmärrän täysin ihmisten tunteet koiraansa kohtaa, koirat ovat perheenjäseniä ja yhtä rakkaita sekä tärkeitä kuin muutkin perheenjäsenet. On tietysti "tylyä" nimitellä koiria esineeksi, mutta juridiikka on ennen kaikkea riitojen ratkaisua sekä ohjeena ristiriitatilanteille.

Silti on oleellista määritellä "tunteettomasti" eri asioita lainsäädännössä eli kun koira on määritelty esineeksi johtuu se siitä, ettei koira voi olla ihminenkään eikä koiraa koske siten ihmisen oikeudet eikä  siten myöskään ihmisen velvollisuudet tai vastuu (toki koiria suojelee ja  koiranpitoakin rajoittaa useampikin laki kuten eläinsuojelulaki).

Systematisoinnin "ihanuus ja helpotus"

Usein kyse on siitä, että erilaiset asiat ja ilmiöt on pakko määritellä ja saada johonkin "lokeroon" juridiikassa, on systematisoitava asioita ja ilmiöitä, jotta niiden käsittely olisi helpompaa. Siksi on hyvinkin "tylysti ja tunteettomasti" määritelty, että melkein kaikki muu kuin ihmiset ovat jonkun "omaisuudeksi" eli esineeksi (irtain ja kiinteä omaisuus). Esineetkin ovat vielä määritelty omiin erilaisiin "ryhmiin". Kyse on siis vain tavasta määritellä asioita, jotta ne olisivat selkeämmin ymmärrettävissä ja luokiteltavissa johonkin yhteyteen. Meille juristeille se on tärkeää, että nämä "luokittelusäännöt" ovat yhdenmukaiset, jotka sitten on opetettu meille ja osaamme kommunikoida asioista ilman, että tarvitsee alkaa määrittelemään tai selittelemään mitään, vaan jokainen tietää mistä on kyse. Suomeksi sanottuna nämä termit tekevä asiat yksiselitteisemmäksi. Se on äärimmäisen tärkeä juristien työssä, niin kuin muissakin ammateissa, että on oma "ammattislangi".

Juridinen terminologia vs. arkielämän tunteet

Toisin sanoen, kyse on pelkästä juridisesta tavasta määrittää koiran asemaa, ei sen kummemmasta. Onneksi juridiikkaan eivät kuulu tunteet. Kuten tämän linkin tekstissä, jossa "piisaa" hyvinkin tunnepitoista "paatosta" koiran asemasta, tulee jopa vähän ihmeteltyä kuinka voi näin huonosti suomalainen tuntea omaa lainsäädäntöään.

Haluaisin muistuttaa, että lainsäädäntövalta kuuluu Suomessa eduskunnalla ja ihan jokaisella äänioikeutetulla on oikeus neljän (4) vuoden välein vaikuttaa eduskunnan "kokoonpanoon". Juristina minä en ota ikinä kantaa onko lainsäädäntö oikeudenmukainen, se on lainmukainen ja sen tosiasian kanssa elän ja lakia noudatan sekä sovellan. Sen soveltamiseenkin minut on koulutettu tiukasti noudattamaan tiettyjä sääntöjä, minulla ei ole koskaan valtuuksia eikä tule koskaan olemaan valtuuksia tai asemaan määritellä mitä laki on. Minä vain yritän kirjoittaa sitä selkokielellä teille tässä blogissa. En voi ottaa siis vastuuta lukijan ymmärryksestä, eivätkä nämä kirjoitukset ole sitovia ohjeita tai neuvoja.

Esineoikeus: Koira on esine

Esineitä yleensä siis omistetaan eli koirankin omistaa yleensä joku ihminen, joka on tärkeää, koska jonkun kuuluu kantaa vastuu koirasta, koiran hyvinvoinnista sekä  mm. koiran aiheuttamista vahingoista. Koiraa ei voida laittaa vastuuseen teoistaan kuten ihmistä (vahingonkorvausvelvollisuus koskee jokaista ihmistä, myös lapsia) vaan koiran omistajalla on vastuu koiransa tekemisistä. 

Koiran kauppaa voi koskea myös kuluttajasuolaki, tosin se on varmaan Suomen olosuhteissa harvinaista, koska kuluttajasuojalain mukaan laki koskee vain  elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välistä koiran kauppaa/luovutusta. Ja koiran kauppaa koskee usein siis irtaimen esineen kauppaa koskeva laki eli kauppakaari. Eli "selkokielellä", esimerkiksi riitatapauksessa pitäisi riitaa viime kädessä ratkoa käräjäoikeudessa (jokainenhan tietää ettei se ole kovin tarkoituksenmukaista, jos kyse ei ole suuremmista rahasummista, puhumattakaan mahdollisesta riskistä joutua maksamaan vastapuolenkin oikeudenkäyntikulut). Kuluttajaviranomaisilla ei ole valtuuksia "puuttua" tai ottaa kantaa näihin asioihin ainakaan virallisesti. Siksi suosittelen, että käytätte kennelliiton sopimuspohjia tai muulla tavoin kirjallisesti ja tarkasti määrittelette myyjän ja ostajan aseman ja oikeudet sopimuksessa. 

Suomessa kennelliitto neuvoo jäseniään tarvittaessa jopa riitatapauksissakin ja jokainen kasvattaja, joka haluaa pentueensa rekisteröidä virallisesti Suomessa, on sitoutunut kasvattajasitoumukseen ja joutuu noudattamaan kennelliiton sääntöjä. Ainakin kennelliitto vaatii kasvattajilta, että he käyttävät heidän laatimaa kauppakirjaa koirankaupassa, mutta tämähän koskee siis vain rekisteröityjä pentuja/koiria.

Ihminenhän on "vajaavaltainen" alle 18-vuotiaana Suomessa eli lapset eivät voi päättää asioistaan vaikka heidän "valtuudet" kasvavatkin iän myötä. Koira ei muutu koskaan "täysivaltaiseksi" ja sekin on yksi syy miksi koira on "esine" juridisessa mielessä. Koira siis omistetaan aina ja ollaan koirasta vastuussa sen "hamaan loppuun" asti. 

Koira on "irtain esine" eli koira ei ole "kiinteä esine" ja siitä myös voidaan tehdä johtopäätös, että koira on myös "irtainta omaisuutta", jota myös koskee iso "litania" erilaisia säädöksiä. Sinänsä en siis näe koiran määrittelyä esineeksi kauhean ihmeelliseksi, se vaan kertoo, että ihmisellä on ennen kaikkea velvollisuuksia koiraa kohtaan ja koiran omistajana myös muita kohtaan.         

Tervetuloa

TERVETULOA LUKEMAAN BLOGIANI

 

Olen helsinkiläinen juristi ja koulutukseltani oikeustieteiden maisteri. Analyyttisenä ihmisenä laki on minulle hyvin kiehtovaa ja lain "maailma" äärimmäisen kiinnostavaa. Tahtomattani, huomaan usein pohtivani asioita lainkäytön näkökulmasta vaikka siihen ei olisi varsinaisesti edes aihetta. Jostain syystä minua on aina kiinnostanut erilaisten ongelmien ratkaisu ja juridiikassa yhdistyy myös kiinnostukseni ihmisten auttamiseen.

Ajatukseni laista

Minua on aina kiinnostanut juridiikka ennen kaikkea käytännön näkökulmasta ja olen aina auttanut lähipiiriäni sekä muitakin ihmisiä ja yrityksiä heidän juridisissa ongelmissaan sekä erilaisilla "vinkeillä" miten kannattaa toimia eri tilanteissa jo etukäteen. Koen, että juridiikka ympäröi meitä ihan joka päiväisessä elämässämme eikä koske vain riitatilanteita oikeusaleissa. Olisi niin paljon helpompaa, taloudellisempaa sekä järkevämpää, jos ihmiset pyytäisivät juristin apua tarpeeksi ajoissa ja kysyisivät edes neuvoa ennen kuin tekevät erilaisia suuria ratkaisuja tai päätöksiä.

Yrittäjät

Erityisesti minua kiinnostaa auttaa myös yrittäjiä, koska yrittäjän osa ei ole  Suomessa helppo ja paljon pitäisi tietää ja tuntea myös juridiikkaa osana yrittäjän roolia. Tässä blogissa kirjoitan ennen kaikkea yrittäjille tärkeistä laeista, ilmiöistä ja tarpellisista vinkeistä. Suomen tulevaisuus on kuitenkin yrittäjien "harteilla" hyvin pitkälle sekä itsensä työllistämisen mahdollisuuksien lisäämisessä. Uskon, että "perinteisiä" vakituisia työpaikkoja (joista saa kiinteää palkkaa) syntyy tulevaisuudessa aina vaan vähemmän Suomessa.

Laki arjessa

Kirjoitan myös muista arjen ilmiöistä yms. joihin liittyy laki ja jotka koskettavat meistä usempiakin. Tämä blogi on siis vain minun näkemykseni, käyttäen erilaisia lähteitä eikä minkään virallisen tahon ennakkotapaus tai muutenkaan ole virallista lakineuvontaa eikä koske mitään yksittäistä ongelmaa tai tapausta. Käänny aina asiantuntijan puoleen, jos tarvitset yksittäiseen asiaasi juristin apua.

Tervetuloa siis lueskelemaan !